Niin kauniita sanoja kuin mielenterveyspotilaiden hoidosta kirjoitetaankin, näyttää käytännön todellisuus olevan jotain aivan muuta. Jos mielenterveytesi joskus syystä tai toisesta pettää, voi siitä pahimmillaan alkaa vain vuosien elossapitolääkinnän ja masentuneisuuden kierre, josta ei ehkä ikinä toivuta täydellisesti.

Psykoterapiaa rahoittavan porvariston epäinhimillisyys ja hoitoresurssien leikkaaminen näkyy siten, että kunnolla hoidetaan vain niitä, jotka ovat jo suorastaan psykoosissa ja menettäneet todellisuuden tajunsa. Kuitenkin jo keskivaikeasti masentuneella voi työkyky olla heikentynyt ja itsetunto niin kuralla, että tilanteen tarpeeksi pitkään jatkuessa ¨potilas¨ ei edes usko voivansa parantua.

Ja jotta valtio voisi säästää, aliarvioidaan perusteellisesti koko terapiahoidon tarve ja yritetään sitten vain pitää työkyvyttömäksi ajautuneita elossa. Tätä se ainakin tuntuu olevan nuorisopsykiatrian puolella, jonka tarjoamasta ¨avusta¨ minulla onkin jo vuoden kokemus. Nykyisin saan tunnin mittaisen terapia-ajan kahden viikon välein, jonka aikana ehtisi hyvin aloittaa rappioelämän, jos lähistöllä esim. olisi kaikenmaailman huumehörhöjä.

Turhaa kuitenkin näyttää olevan luottaminen mihinkään ¨apuun,¨ kun terapeuttikin tämän paikkakunnan laitoksissa vaihtuu useaan kertaan vuodessa, jolloin pitää taas aloittaa alusta koko selittely siitä, missä on ¨vika.¨

Jos Suomen kansa saisi etukäteen tietää päättäjistään, joita se äänestyksellään valitsee, uskon että moni asia alkaisi kääntyä nuorisopsykiatriankin kannalta edullisempaan suuntaan seuraavien vaalien jälkeen.