Niin kauniita sanoja kuin mielenterveyspotilaiden hoidosta kirjoitetaankin, näyttää käytännön todellisuus olevan jotain aivan muuta. Jos mielenterveytesi joskus syystä tai toisesta pettää, voi siitä pahimmillaan alkaa vain vuosien elossapitolääkinnän ja masentuneisuuden kierre, josta ei ehkä ikinä toivuta täydellisesti.

Psykoterapiaa rahoittavan porvariston epäinhimillisyys ja hoitoresurssien leikkaaminen näkyy siten, että kunnolla hoidetaan vain niitä, jotka ovat jo suorastaan psykoosissa ja menettäneet todellisuuden tajunsa. Kuitenkin jo keskivaikeasti masentuneella voi työkyky olla heikentynyt ja itsetunto niin kuralla, että tilanteen tarpeeksi pitkään jatkuessa ¨potilas¨ ei edes usko voivansa parantua.

Ja jotta valtio voisi säästää, aliarvioidaan perusteellisesti koko terapiahoidon tarve ja yritetään sitten vain pitää työkyvyttömäksi ajautuneita elossa. Tätä se ainakin tuntuu olevan nuorisopsykiatrian puolella, jonka tarjoamasta ¨avusta¨ minulla onkin jo vuoden kokemus. Nykyisin saan tunnin mittaisen terapia-ajan kahden viikon välein, jonka aikana ehtisi hyvin aloittaa rappioelämän, jos lähistöllä esim. olisi kaikenmaailman huumehörhöjä.

Turhaa kuitenkin näyttää olevan luottaminen mihinkään ¨apuun,¨ kun terapeuttikin tämän paikkakunnan laitoksissa vaihtuu useaan kertaan vuodessa, jolloin pitää taas aloittaa alusta koko selittely siitä, missä on ¨vika.¨

Jos Suomen kansa saisi etukäteen tietää päättäjistään, joita se äänestyksellään valitsee, uskon että moni asia alkaisi kääntyä nuorisopsykiatriankin kannalta edullisempaan suuntaan seuraavien vaalien jälkeen.

Jos käyttäydyt huomiota herättävän moukkamaisesti ja aggressiivisesti, pyörii sinun ympärillä tuhansia tyttöjä. Tämä väite pitää monesti paikkansa poikien ja miesten seurustelussa, ainakin nuoruusiässä. On vastakkaisen sukupuolen näkökulmasta ihailtavaa, jos mies tuo jollain tavalla jännitystä yhteiseen elämään. Useimmat lienevät niitä överimachojen ja kilttien nössöjen väliin sijoittuvia keskivertonuoria, jotka keskimäärin kokevat ainakin yhden seurustelusuhteen ennen 20 vuoden ikää.

Heikoimpien sortamista korostava käyttäytyminen, jollainen oikeastaan olisi kehittyneissä yhteiskunnissa täysin tarpeetonta, näyttää siis kaikissa muodoissaan olevan arvostettua, sukupuoleenkaan katsomatta. Surullista. Kun vajavaisesti kasvatettujen ¨pahisten¨ ja siihen mukautuvien käsissä on maamme tuleva arvomaailma, näyttää heidän käsissään olevan suurin osa sopivista kumppaniehdokkaistakin. Eläköön siis sorto ja rasismi.

Itse kuulun tai ainakin uskon kuuluvani niihin pahisten seurustelusta kateutta poteviin ¨nynnyihin,¨ jotka kulkevat omia teitään, syrjässä työelämästä, kaukana kylän pahimpien homottelijoiden ulottumattomissa. ¨Nynnyihin¨ kuuluu mm. ujot, pelokkaat, alistuvat, kiltit yms. Tytöllä ei ole väliä, vaikka hän olisi joko kiltti tai yhtä typerä kaikennäköisten ¨pomojen¨ rinnalla, sillä aina röyhkeyttä arvostetaan ja ¨pahat¨ pojat vetävät hyvin puoleensa. Poikamiehelle tämäntapainen ¨nynnyyteen¨ luokiteltu kiltteys on tuho, arvosti hän sitä itse tai ei.

Monet tytöt tuskin panisivat pahakseen sitä, että olen lojaali ja sielullinenkin, mutta minkäs teet, kun en satu pitämään kaikista suomalaisen alkoholi- ja tappokulttuurin asettamista normeista, jonka lisäksi ryhmissä olen useimmin se hiljainen hissukka, joka ei saa juuri mitään sanotuksi. Ehkä onnekkaassa tapauksessa jokin unelmieni neitokainen vie minut jonain päivänä mennessään.

Hyvinvoivat aikuiset ja nuoret porskuttavat kulutuksellaan ja seurustelutaidoillaan, sillä välin kun yhä pienempikin ongelmakohta elämässä riittää syrjimisen verukkeeksi ja masentuneet kärsivät yhä vaikeammista ongelmista. Yhteiskunnan tämänhetkisen murroksen ja USA:n Subprime-kriisin vaikutuksen ainakin työllisyystilanteen suhteen voin toki ymmärtää, mutta erityisen huolissani olen sekä kaveripiirien että yhteiskuntamme arvomaailman kovenemisesta ja sen vaikutuksesta ilmapiiriin.

Olen itse ainakin nähnyt porukoita, joiden kielenkäyttö on paikoin todella alatyylistä ja käyttäytyminen väkivaltaista. Eritoten huomioni on kiinnittynyt siihen, että ensimmäisiä seksikokeiluja tehdään yhä nuorempana, vaikka tuskin oltaisiin edes päästy latenssi-iän yli! Myös Kauhajoen kouluammuskelun jälkeistä uhkauskulttuuria ja sen vaikutusta ajatellessa mieleeni tulee usein kysymys: onko kukaan kohta enää oikeasti vahva ja järkevä, vai piilotellaanko aggression taakse yhä useammin omaa ahdistusta ja tuskaa, joka sitten puretaan jollain ääriteolla?

Yhteiskuntamme on viime vuosikymmenten varrella kokenut suuria muutoksia, jolloin etenkin 90-luvun laman keskellä hyvinvointivaltion rakenteita on ohennettu. Jättämällä mielenterveyspalveluja vahvistamatta lamaa edeltäneelle tasolle päättäjät ovat osaltaan kasvattaneet masentuneiden ja hyvinvoivien välistä kuilua. Toisin sanoen jo tästäkin syntyy yhä vahvempi mielikuva hyvinvointivaltion muuttumisesta kilpailuvaltioksi: Nopeutuvan ja osin vaikeutuvankin elämänmenon keskellä herkimpien sopeutumis- ja sietokyky pettää, jolloin he masentuvat. Samalla heidän asemaansa tietoisesti heikennetään, eli sanattomasti myös rangaistaan siitä, että kiire on lisääntynyt, vaatimukset kasvaneet, ja että sekä yksilölliset että taloudelliset arvot saaneet enemmän valtaa! Heidän niskaansa toisin sanoen syynätään elämän lisääntynyt turvattomuus, vaikka osa heistä ilmoittaa hätänsä tekemällä juuri koulu- tai perhesurmia.

Mielikuvaani tulevaisuuden kilpailuyhteiskunnasta voinkin kuvata vain vertaamalla sitä pissiskulttuurin äärimuotoon: miltä teistä tuntuisi elää kulttuurissa, jossa saatetaan jättää porukan ulkopuolelle sen perusteella, ettet ole seurannut muotia? En yhtään ihmettelisi, vaikka tulevina vuosina yhä useammassa ihmisryhmissä vallitsisikin tällainen kovasydämisyys, jollaista ylläpitäisivät väkivallalla ja kohtuuttomuuksilla epävarmuuttaan kätkevät nuoret.